Ajankohtaista

Yhdistyksen vuosikokous 

Pe 26.4. klo 18

Leppärenkaan tiloissa, Suomalanpurontie 18


TIETOA YHDISTYKSESTÄ

Alapihan Kartanon Ystävät ry:n perustettiin 2020.  Syy yhdistyksen perustamiseen oli varmistaa 1860-luvulla rakennetun kartanon säilyminen tuleville sukupolville. Yhdistys hankki kartanon omistukseensa 2021 ja remontoi sitä.  Remontin jälkeen kartanolla järjestettiin erilaista toimintaa ja yläkertaa vuokrattiin alueen yrittäjille. Monipuolinen toiminta ja kartano-rakennuksen ylläpito olisi kuitenkin vaatinut enemmän resursseja. Niinpä yhdistys päätti jäsenkokouksessa kesäkuussa 2023 myydä kartanon.  Kartano siirtyi uusille omistajille elokuussa 2023.

Yhdistys päätti marraskuun jäsenkokouksessa jatkaa yhdistyksen sääntöjen mukaista toimintaansa vaikka ei kartanoa enää olekaan omistuksessa.  Jäseniltä on tullut toiveita, että edelleen järjestettäisiin esim. suosittuja sunnuntai-iltapäivien tilaisuuksia muissa tiloissa.

Yhteystiedot


Lisätietoja Alapihan kartanosta