Alapihan Kartanon Ystävät ry
Alapihan Kartanon Ystävät ry:n perustettiin 2020. Syy yhdistyksen perustamiseen oli varmistaa 1860-luvulla rakennetun kartanon säilyminen tuleville sukupolville. Yhdistys hankki kartanon omistukseensa 2021 ja remontoi sitä. Remontin jälkeen kartanolla järjestettiin erilaista toimintaa ja yläkertaa vuokrattiin alueen yrittäjille. Monipuolinen toiminta ja kartano-rakennuksen ylläpito olisi kuitenkin vaatinut enemmän vapaaehtoisia toiminnan pyörittäjiä ja lisää yläkerran huoneiden vuokraajia. Niinpä yhdistys päätti jäsenkokouksessa kesäkuussa 2023 myydä kartanon. Kartano siirtyi uusille omistajille elokuussa 2023.
Yhdistys päätti marraskuun jäsenkokouksessa jatkaa yhdistyksen sääntöjen mukaista toimintaansa vaikka ei kartanoa enää olekaan omistuksessa. Jäseniltä on tullut toiveita, että edelleen järjestettäisiin esim. suosittuja sunnuntai-iltapäivien tilaisuuksia muissa tiloissa.
Yhdistyksen taloudellinen tilanne on kaupan jälkeen niin hyvä, että jäsenkokous päätti jakaa keväällä 2024 Leppävirran kulttuuri- ja kotiseututoiminnan kehittämiseen avustuksia. Niitä voivat hakea niin leppävirtalaiset eri-ikäiset taiteenharrastajat (esim. klassinen musiikki, maalaustaide, kirjallisuus) kuin ryhmät erilaisiin projekteihin.
Alapihan Kartanon Ystävät ry:n hallitus kokoontuu tammikuun alussa suunnittelemaan kevään toimintaa ja päättää tarkemmat kriteerit ja aikataulun avustusten jakoon.
Lisätietoja Alapihan kartanosta